SANATON

Joka kerta, kun Berliinissä asuva poikani on kihlattunsa kanssa lähettänyt viestejä tai kuvia joulumarkkinoilta, olen mielessäni rukoillut ja pelännytkin. Nyt rukoilen ja suren mielessäni kaikkien heidän puolesta, jotka eilen osuivat kohdalle. Heille ja heidän läheisilleen ei joulua tule tänä vuonna eikä heti tulevinakaan vuosina. Joulun odotus muuttui hetkessä joko hautajaisiksi, selviämiseksi tai sairaalakierteeksi.

Järkytys tuli jälkijunassa. Vasta tänään oikeastaan alan ymmärtää, mitä eilen Berliinissä tapahtui. Koko adventin ajan tätä on pelätty, tästä varoiteltu ja jo useita terrori-iskuja pystytty estämään. Onhan joulu meidän kristittyjen pyhin juhla, mihin liittyy kaikkea kaunista ja hyvää. Siksi se on otollinen kohde heille, jotka eivät kunnioita kristittyjä, eurooppalaisia arvojamme eivätkä uskontoamme.

Uutiskuvissa katselen aukiota, jolla olen todella usein liikkunut Berliinissä käydessäni joko yksin tai lasteni kanssa. Kirkko, joka jätettiin remontoimatta muistuttamaan viime sotien kauhuista ja tuhoista ja tori, jolla käydään nauttimassa joulun tunnelmasta.

On ollut jo aika pitkään ainakin osalle melkoisen selvää, että jotakin pahaa tulee jossakin tapahtumaan. Kyse on ollut lähinnä enää vain ajasta ja paikasta. Toki voi pistää pään pensaaseen ja leikkiä näkymätöntä toistellen meille tarjottuja valmiita fraaseja, vaikkapa ettei pelolle saa antaa valtaa tai että kyseessä on yksittäistapaus. Fraaseja on helppo toistella, jos asuu turvallisesti muurien ympäröimänä, liikkuu kaupungilla panssaroidussa mersussa ja jos koti sijaitsee vartioidulla alueella. Ja näitä yksittäistapauksiakin alkaa olla hieman liikaa, joten sekin selitys ontuu.

Odotan mielenkiinnolla, miten Saksan valtiojohto tähän reagoi. Miten he aikovat lohduttaa surevia ja millä sanoilla luoda uskoa tavallisen saksalaisen joulunodotukseen ja tulevaisuuteen. Normiretoriikka tuskin tässä kohtaa on se oikea. Ainakin itse ajattelen niin.

Väkisinkin tulee mieleeni, että mitä tämän jälkeen? Miltä tulevaisuus näyttää Euroopassa? Entä pakolaispolitiikka? Alkaa olla vähitellen hieman kaukaa haettua enää perustella sen onnistumista yhtään millään.

Tavalliselle arjessaan puurtavalle kansalaiselle on ollut aivan koko ajan selvää, että hallitsematon maahanmuutto, kontroloimattomat tulijavirrat eivät voi johtaa yhtään mihinkään hyvään kenenkään kannalta. Ja nyt tarkkana jokainen lukija: Tällä ei ole mitään tekemistä todellisen pakolaisten ja hätää kärsivien auttamisen kanssa.

Kauhulla ajattelen tulevaisuutta. En huomista, en ensi viikkoa enkä edes ensi vuotta, vaan muutamaa vuosikymmentä eteenpäin. Miltä täällä Euroopassa silloin näyttää? En halua edes ajatella. En pysty.

Tästä kauheudesta huolimatta ja erityisesti tänä jouluna on tärkeää viettää joulua ja pyhittää sen olemassaolo. Vain me voimme teoin ja sanoin puolustaa omia eurooppalaisia kristillisiä arvojamme.

3 vastausta artikkeliin ”SANATON

  1. Minä olen vihainen. Vihainen päättäjien välinpitämättömyydestä omia kansalaisiaan kohtaan. ”Otamme osaa”, ”suremme kaikki” ja sama jatkuu.

  2. Osanotto ja sureminen ei enää riitä . Kaikkein vähiten valtiojohdon puolelta. Kaivataan tekoja. Päätöksiä. Ei EU:n byrokratian taakse piiloutumista. Jos muuta ei voi, irti tuosta byrokratiahelvetistä. Jos siihen ei kykene, sama juttu kuin muillakin, jotka eivät kykene työtään hoitamaan: uuden duunin etsintään. Tosin poliitikoilla se tuppaa olemaan keskimäärisesti vaikeaa, koska he eivät ole tottuneet työlllä itseään elättämään. Tuo neljän vuoden sykli ja uudelleen valituksi tuleminen on ainoa motivaattori. Sähköinen äänestys tämän sata vuotta vanhan rinnalle, niin prosentit nousee ja totuus tulee esiin. Antaa kansan syvien rivien puhua. Eikä nukkua.