SAMMAKOT KATTILASSA

Jokainen meistä tuntee kertomuksen sammakoista, jotka eivät huomaa lämpenevää vettä ympärillään ja kypsyvät hengiltä veden kuumetessa. Samaan tapaan me ihmiset toimimme suhteessa yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin.

Eilen keskellä Pariin pääkatua Champs-Élyséetä ampui kaksi miestä kalashnikovilla päin poliiseja joista yksi kuoli ja kaksi loukkaantui. Tänään tapaus ylsi Hesarin keskiosiin puolen sivun kokoisena uutisena. Samaan uutisarvoon päätyi juttu, jossa käsiteltiin punapappi Toiviaisen piehtarointia virantoimituksessa olleiden poliisiautojen edessä ja uhittelu muuttoaikeilla Suomesta Tansaniaan.

Ylen pääuutinen puolestaan pohti voidaanko käytettyä purukumia kierrättää.

Hyökkäyksessä kuoli virantoimituksessa olleita poliiseja. Konetuliaseella tehty tappava isku eurooppalaisen pääkaupungin kadulla on minusta edelleen ison huomion arvoinen.

Pariisi, Nizza, Bryssel, Berliini, Lontoo, Pietari, Tukholma, Dortmund, Pariisi sekä estetyt iskut näiden lisäksi. Lista on pitkä ja pitenee lähes joka viikko. Isot etusivun uutiset iskuista siirtyvät lehden keskiosiin eivätkä ne pian riitä viemään eurooppalaisten yöunia. Enää ei jakseta hössöttää ja kauhistella naamakirjassa ja vaihtaa lippuja profiilin taakse, kun siitä on tullut jo miltei viikottaista. Terrori on alkanut arkipäiväistyä. Sammakoiden lailla me emme huomaa veden lämpenemistä.

Kun Pariisissa tehtiin 7. tammikuuta 2015 Charlie Hedbon toimitukseen isku, jossa kahdeksan kuoli ja useita loukkaantui, epäusko ja pöyristys levisivät ympäri Eurooppaa. Kaikki olivat yhdessä hetkessä Charleja, lipuilla peitettiin profiileja ja EU-maiden korkeimmat johtajat kokoontuivat suremaan ja marssimaan yhtenä rintamana Pariisin katuja. Ei saa antaa pelolle valtaa – sloganista tehtiin yhteinen hokema.

Monien tuhoisien iskujen myötä ruumiskasa on kasvanut ja sitä mukaan myös yhteiskunnallinen sietoraja nousta. Isku iskulta me siedämme enemmän, järkytys haihtuu nopeasti ja arki palaa, otsikot pienenevät ja muutama ruumis ei enää kohta ylitä uutiskynnystä lainkaan. Vesi kattilassa on alkanut lämmetä.

Ranskassa julkaistiin vuonna 1998 kirja nimeltään ”Moi, Nadia, femme d´un émir du GIA”. Se kertoo Algeriasta, jossa GIA-niminen  islamilainen terroristijärjestö riehui 1990-luvulla aivan kuten tuntemamme ISIS nykyään. Nadia, terroristipäällikön vaimo, kertoo omakohtaisen tarinansa elämästään noina vuosina. Kirja herätti paitsi Ranskassa myös muualla Euroopassa monenmoista keskustelua ja sitä käännettiin useille kielille. Suomeen teos ei ikinä tullut, kuten eivät monetkaan Euroopassa laajaa keskustelua herättävät teokset noin muutenkaan tule.

Kirja kuvaa karulla tavalla, millainen islamilainen terrorismi on ja miten se toimii. Kun luin kirjaa tuolloin vuosisadan vaihteen aikaan, mietin, että nämä tapahtumat ovat onneksi kaukana Suomesta. Eivätpä ole enää.

Terrorististen iskujen raja nousee kohti pohjoista kaiken aikaa. Emme ole enää lintukodossa, eivätkä asiat palaa takaisin turvallisiin uomiin, vaikka kaiken aikaa hokisimme yksin ja yhdessä, että pelolle ei saa antaa valtaa. On yhdessä huolehdittava turvallisuudesta aktiivisesti ja oltava tarkkoina, ettei vesi kattilassa saavuta vaarallisia lämpötiloja.

10 vastausta artikkeliin ”SAMMAKOT KATTILASSA

  1. Totta, ainoat jotka reagoivat tähän ovat niitä rasisteja. Kataisen sanoin tämä on ”New normal” Miksi, miksi meidän täytyy omassa maassamme alkaa pelätä milloin jysähtää? Miksi rajoja ei valvota, vaan sieltä saa kävellä kuka tahansa vihollinen sisään? Miksi? Miksi meidän pitää ihannoida monikulttuuria kun se tuo tätä tullessaan? Miksi?

    • Miksi, juuri tätä kysymystä olen miettinyt. Mikä ajaa meitä tähän kurjuuteen politikot etunenässä. Onko joku uhka, että päällä? Tätä on ihan järjetöntä touhua . Mitä se Sipilä on sopinut Merkelin kanssa salaa vai onko?

  2. Risto Linturi todistaa Facebookissa väkevästi, että todennäköisyys kuolla terroristi-iskussa on edelleen häviävän pieni. Suurempi riski suunnilleen on, että meteori putoaa päähän. Pelolle ei ole annettu valtaa, se on totta. Kohautamme olkapäitä ja toteamme, ei koskenyt meitä tälläkään kertaa. Ja monikulttuurisuus on edelleen rikkaus. Kävin tänään Amos Anderssonin Museossa, Amoksen vanhoissa kokoelmissa on maalaus, jossa mustalaisnainen povaa ylhäisönaiselle, joka ei huomaa, että mustalaisen pojan käsi samaan aikaan luikertaa jostain takaa kohti hänen käsilaukkuaan. Vieressä on teksti, että maalaus on rasistinen ja ennakkoluuloinen. Ikään kuin syyt ja seuraukset olisivat menneet sekaisin: mistä ennakkoluulot syntyvät, elleivät kokemuksesta? Nyt höpistään jostain vierauden pelosta, mutta ei sellaista ole. On vain kokemuksia, ikäviä tai onneksi toisinaan myös mukavia.
    Luulin, että se pappi Toiviainen oikeasti lähti maasta, mutta uhkaileeko vain? Harmi. Luulen, että hän viihtyisi paremmin Tansaniassa – ja me täällä ilman häntä.

    • Mutta onhan sekin terrorisointia kun ahdistelevat naisia ja lapsia ja vieläpä joukolla. Ja se on ihan jokapäiväistä.

      • Aivan niin ja aika moni kertoo, että teinit eivät uskalla eivätkä vanhemmat toisaalta päästää heitä yksin kulkemaan illalla tai yömyöhällä. Eikä harrastuksiin illlalla lapsiaan. Käytös on jo muuttunut.

  3. ”Uusi normaali” on kyvyttömien , haluttomien ja pelkuri-politikkojen viljelemä termi, jolla yritetään välttää tekemästä mitään. Jos talon katto vuotaa, se korjataan. Ei sanota, että sisään valuva vesi on ”uusi normaali”.

  4. Ihminen se tottuu mihin tahansa. Ensimmäinen päivä hirressäkin on kamalin. Terroristien päätarkoitus on pelon lietsonta ja sen päämäärän ne totisesti ovat saavuttaneet. Olkoon niiden toimintatapa miten halveksuttava tahansa, se toimii. Mutta miten siihen on vastattu? Turvallisuuttako lisäämällä? Ei ole mitään tapaa maailmassa lisätä tässä asiassa turvallisuutta, sillä konstit ovat monet terroristeillakin. Onkohan ollenkaan mietitty, mitä iskuilla saavutettaisiin jos niitä ei julkistettaisi? Mediaa kiellettäisiin ankarasti levittämästä tietoja. Kuten Pohjois-Korea tekee! Maailma olisi hiljaa, aivan kuten Isis iskut suunnitellessaan on. Ei mitään julkisuutta. Kyllä uhrien muistoa voi kunnioittaa ja heitä surra ilman, että siitä tehdään juttuja julkinen media ja iltapäivälehdet täyteen. Mediaa tulisi ankarasti kieltää uutisoimasta yhdestäkään terrori-iskusta! Olisi mielenkiintoistä nähdä, jatkuisiko sama meno. Turvallisuutemme ei parane poliisivoimia lisäämällä, sillä vastassa on jotain sellaista jota emme pysty ennakoimaan sillä emme tiedä siitä. Miksi emme vastaa samalla mitalla?

    • Ehdotat, että aletaan pimittämään terroritekoja? Luuletko että ne sillä vähenevät? Tuskinpa. Eihän me voida surra eikä kunnioittaa, jos ei tiedetä että jotakin on jossakin tapahtunut? En ymmärrä ehdotustasi, elllei se ollut pilaksi tai provokaatioksi tarkoitettu.